Auttaako käsityö oikeasti

Ollessani Valokuvaaja halusin tuoda ilmi elämän ainutkertaisuuden, sen toistumattomuuden sekä ihmeellisen kauneuden. Tällaisin ajatuksin opiskelin TTK.ssa, (Taideteollinen Korkeakoulu.nykyinen Aalto Yliopist) ja valmistuttuani (1979) työskentelin Ammatti Valokuvaajana vuoteen 1989. Muutaman vuoden Freelanser-vaiheen jälkeen päädyin Veiston Opettajaksi Kehitysvammaisten pariin.
Tässä oli vastaus henkilökohtaisella tasolla yllä olevaan otsikkoon… kyllä se auttaa. Käsityöläisen elämä parhaimmilaan on ”Luojan” työtä.

Olemme kaikki luovia omalla erityisellä tavallamme, sitä ei ehkä havahdu huomaamaan kovin helposti.
Saattaa olla että tarvitaan jokin erityinen kokemus, millainen tuo kokemus on, sitä ei voi kukaan sanoa, siihen ei ole suoraa vastausta. Kuitenkin kun kulkee elämäänsä avoimin mielin tulee yhä useammin sellaisia hetkiä jotka antaa meille mahdollisuuden löytää oma luovuutemme.
Sysäyksen oman erityisen luovan kykyni löytämiseen toi Valokuvaus, sen lahjomaton kyky toistaa elämän hetkiä herätti huomaamaan missä on oma, sekä varmasti monen muunkin luovuuden lähde.
Käsintekeminen antaa mahdollisuuden sisäistää asioita, sellaisissa hetkissä on intensiteettiä joka avaa sielumme mittaamattomat lähteet.

Haluan sanoa heti myös sen, ettei ole kysymys vain Taitotyöstä vaan ihan kaikesta mihin keskitymme kokonaisvaltaisesti. Antaessamme kaikkemme luomme aivan uuden hetkellisen ulottuvuuden jossa elää iätön ikuisuus, me olemme kaikkien aikojen, kaikkien tekijöiden, kaikkien materiaalien vaikutuksille alttiina. Tällaista elämää siis voi elää Käsityöläinen, hän voi elää ikuisuutta nyt päivästä päivään. Tuottaessaan aitoon materiaaliin kauneutta, tarkoituksen mukaisuutta, sekä antaessaan kaikkensa, on mahdollista välittää sellaista mitä sanat eivät tavoita.

Voimme ajatella asiaa aivan tavallisella arkisella ajattelulla, kuinka voi käsittää jonkin asian perinpohjin läpeensä. Kuinka voi sanoa ”kyllä minä osaan sen jutun” sen voi sanoa kun on sen tehnyt riittävän usein, että on ymmärtänyt asian perinpohjin, ja käsitellyt sen käsin.
Ollessani Kehitysvammaisten oppilaideni parissa, mutta myös niin sanotusti ”normaalien” oppilaiden, oli monesti havaittavissa keskittymisen hetkiä jotka ylittivät tavallisen kokemisen.

Sellaiset hetken ruokkivat ihmisen sielua, silloin aikaa ei ole, on vain kokemus. Tällaisia hetkiä voi ihminen kokea tiskatessaan, siivotessaan, ruokaa laittaessaa…antautua kaikellaan tekemisen valtaan.
Silloin kun toimii ryhmän osana tuottaakseen jotakin kaikille yhteisesti, voi onnistua myös unohtamaan ”itsensä”saattaa kokea olevansa virrassa joka kantaa, sekä antaa paljon enemmän kuin mahdollisesti oli ennakkoon odottanut, tai toivonut.

Kouluissa, ja kursseilla ryhmätyöskentely on varsin paljon käytetty opetusmuoto, elämä kuitenkin jokapäiväisyydessään on meidän kaikkien Opettaja. Eläkäämme täysillä tämä elämä, joka on selvästikin lahja jostakin meille tuntemattomasta. Kiitollinen mieli on hyvä lähtökohta, tehdessään ystävälleen lahjaa, sen turvin voi antautua ikuisten voimien varaan.

Vielä lopuksi en malta korostamatta materiaalin suurta merkitystä, voiko olla mitään maadoittavampaa, tai spiritisoivampaa kuin kokea materiaalin kiehtova voima. Kokea miten sitä voi muokata, työstää välineillä, tai käsin..seurata muotojen muuntumista. Kuinka mukavaa onkaan katsella vanhoja tavaroita, tai rakennuksia jotka on aika patinoinut. Aistiemme mahdollisuudet saavat lisää ulottuvuutta juuri kaiken lähellä olevan havainnoimisessa.

Joel Nokelainen
12 elokuuta 2013